06/10/19 - Tamadon ja Pöllöjengin tarina osa 3/3

Kaksiossa Nizzassa Muutaman asunnon ostaminen ja sijoittajien mukaan ottaminen tapahtuivat lopulta melko kivuttomasti. Tilanne oli kuitenkin muuttunut ja vauhti kasvanut suhteessa alkuperäisiin ajatuksiimme Tamadoa perustettaessa. Päätimme lähteä business and pleasure -matkalle Nizzaan. Olimme etukäteen hahmotelleet käsiteltäviä asioita, mutta jätimme tilaa myös vapaalle ajatusten virtaamiselle. Ilmassa leijaili useita isoja kysymyksiä: Mitä me nelistään haluamme? Mitä kukin […]

22/09/19 - Tamadon ja Pöllöjengin tarina osa 2/3

Ensimmäisessä asunnossa Kotkassa Todenteolla Tamadon sijoitustoiminta starttasi vasta vuoden 2014 puolella, kun aloimme etsiä salkkumme ensimmäistä asuntosijoituskohdetta. Päätöksenteossa oli kaksi melko suurta rajoittavaa tekijää: 1. omien taskujemme hyvin rajallinen syvyys 2. pankkien haluttomuus rahoittaa aloittelevia yrittäjänalkuja vailla track recordia. Muutamat pankkineuvottelut olivatkin lähempänä tilannekomiikkaa kuin vakavaa keskustelua. Näin jälkikäteen muistelleen olisi peiliinkatsomisen paikkaa ollut sekä […]

01/09/19 - Tamadon ja Pöllöjengin tarina osa 1/3

Kolmiossa Querétarossa, Meksikossa Olen ollut kiinnostunut säästämisestä ja sijoittamisesta niin kauan kuin muistan. Vanhempani olivat säästäneet osan lapsilisistäni kivijalkapankin rahastoihin ja seurasin niiden kehitystä jatkuvasti. Muistan myös tutkineeni yrittäjäisäni tilaamaa Kauppalehteä – erityisesti eri osakkeiden prosentuaalisia päiväkohtaisia arvonmuutoksia. En tietenkään ala-asteikäisenä ymmärtänyt asioista juurikaan, mutta jollain tavalla yritystoiminta ja sijoittaminen kiinnostivat jo silloin. Konkreettisempaa sijoittamisesta […]

02/09/18 - Asuntosalkun uusi kymmenluku

Kesällä järjestetyssä osakeannissa kerätyt rahat on saatu elokuun alussa sijoitettua, kun Tamado osti asuntosalkkuunsa kymmenennen asuntonsa! Tuore ostos tehtiin siis elokuun alussa ja ostettu kohde on remontoitu kaksio Helsingin Mellunkylässä. Kohde on Tamadon ensimmäinen sijoitus Helsingissä ja hankinta lisää salkun maantieteellistä hajautusta entisestään. Olemme erittäin tyytyväisiä tuoreeseen hankintaan, sillä uskomme kohteen vuokrattavuuden olevan erittäin hyvä. […]

08/07/18 - Viisi vuotta tekemistä takana

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen suomalaisyritys lopettaa viiden vuoden sisällä perustamisesta. Osa niistä menee konkurssiin. Kuulostaa rajulta, mutta kuuluu pelin luonteeseen. Tamado täytti viisi vuotta 2.7.2018 eli olemme ohittaneet jonkinlaisen virstanpylvään tai kuolemanlaakson. Hengissä pysyminen ei kuitenkaan ole kovin kunnianhimoinen syy harjoittaa yritystoimintaa vaan mielestämme asioiden pitää mennä jatkuvasti eteenpäin. Tässä tekstissä muutamia ajatuksia yrityksen eri […]

31/12/17 - Ennätysten vuosi 2017

Yksi viime vuoden luetuimmista blogeistamme oli uutena vuotena julkaistu ”Ennätysten vuosi 2016”. Koska myös 2017 jatkettiin samalla ennätysten linjalla, ajattelin päivittää otsikkoa vain vuosiluvun viimeisen numeron osalta ja kerrata menneen vuoden tapahtumia sekä päällimmäisiä mietteitä vuotta 2018 kohti suunnatessa. Aika tarkalleen 12 kuukautta nuorempana olen kirjoittanut seuraavasti: ”Vuoteen 2017 siirtyessä toivon ja uskon, että kykenemme […]

24/12/17 - Jälleen ostoksilla

Kirjottelen tätä blogikirjoitusta tuttuun tapaan siksi, että Tamadon asuntosalkku on kasvanut. Ostimme lokakuun viimeisenä päivänä salkun tuoreimman asunnon Hämeenlinnasta. Asunto on keskustan tuntumassa sijaitseva remontoitu yksiö ja uskomme sen olevan erinomainen lisäys salkkuumme. Tuttuun tapaan aloitan kuvailemalla perusteluita Hämeenlinnan valikoitumiselle sijoituskohteeksi. Kaupunki sijaitsee hyvien raideyhteyksien varrella alle 100 kilometriä pääkaupunkiseudusta pohjoiseen ns. kasvukolmion sisällä. Kaupunki […]

20/08/17 - Vuoden 2017 lisäostokset

Kuten viime blogikirjotukseni lopuksi vihjasin, on Tamadon asuntosalkku kasvanut loppukevään aikana vielä kahdella asunnolla! Täten tämän blogipostauksen kirjoitushetkellä yhtiömme asuntosalkku koostuu jo seitsemästä asunnosta. Kasvuvauhti on ollut siis kuluvana vuonna todella merkittävää. Olen yhteensä kahdessa blogipostauksessa esitellyt asuntosalkun sisältöä ja tarkoituksenani on myös tässäkin kirjoituksessa jatkaa samaa ja esitellä asuntosalkkumme kaksi uutta kohdetta. Rakenteeksi on […]

02/07/17 - Tamado 4v

Eipä osattu vielä 2.7.2013 aavistaa, millainen seikkailu olisi edessä. Eikä meillä rehellisesti sanottuna ollut hirveästi hajua siitä, mitä yrityksen pyörittäminen käytännössä tarkoittaa. Joka tapauksessa tuon päivämäärän viereen ollaan lyöty nimmarit nimenselvennöksineen Patentti- ja rekisterihallitukselle menneeseen Tamadon perustamissopimukseen – kuten yllä näkyy. Vaikka Renén nimeä ei perustamispapereissa näy, on hän ollut mukana heti alusta lähtien eli […]

26/03/17 - Myöhästyneet jouluostokset

Tamadon toiminnassa kalenterivuosi jakautuu selkeisiin sykleihin. Kesällä kehitetään toimintaa ja prosesseja, syksyllä valmistaudutaan tulevaan osakeantiin ja tavataan osakkaita sekä sijoittajia, talvella hoidetaan osakeantiin liittyvää juridiikkaa ja keväällä ollaan ostoksilla. Meidän tapauksessamme ostoslistalla ei ole tammikuun alelaareista löytyviä vaatekappaleita tai elektroniikkaa vaan asunto-osakeyhtiöiden osakkeita, tuttavallisemmin asuntoja. Päästäksemme asettamaamme tavoitteeseen vuodelle 2020 tulee yhtiömme asuntosalkun kasvaa vuosittain. […]

30/12/16 - Ennätysten vuosi 2016

Kuten suurimmalla osalla yrityksistä, myös Tamadon tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen laatimisen aloittaminen ja numeroviisaiden kirjanpidon ammattilaisten tapaaminen kuuluvat olennaisesti vuodenvaihteen tehtäviin, joita erityisesti René meillä hoitaa. Numeroiden ymmärtäminen on yritystoiminnassa elinehto: ne eivät valehtele ja avaavat samaa kieltä puhuville pääsyn menneisiin tapahtumiin. Rakettien oston lomassa ajattelin hieman avata näitä tapahtumia, jotka lopulta näkyvät tuloslaskelmassa ja […]

16/10/16 - Sanoista teoiksi

Aiemmin olemme puhuneet paljon sijoitusfilosofiastamme ja yleisesti siitä, kuinka meidän mielestä ihmisten tulisi sijoittaa. Meikäläisen hommana olisikin nyt avata sinulle, mitä olemme oikeasti saaneet aikaiseksi. Sen lisäksi pääset jälleen backstagelle, kun kolme sijoittajaamme jakavat näkemyksiään Tamadosta ja siitä, kuinka he muuttivat sanat teoiksi. Mitä me sitten olemme saaneet aikaan reilun kolmen vuoden aikana? Isojen linjauksien […]

12/06/16 - Onnellisuus, aika ja raha

Mitä sinä haluat elämältäsi? Yksinkertainen kysymys, mutta itseasiassa kovin vaikea. Liian usein tuppaamme uppoutua kiireelliseen arkeemme, joka täyttyy rutiininomaisesta tekemisestä joskus jopa vailla suurempaa päämäärää tai tarkoitusta. Työt, kotiaskareet, harrastukset, talon hankkiminen, auto, mökki, opinnot, opintolaina, työnhaku, ystävät, ylennyksen tavoittelu, kaupassakäynti, lempisarjat telkkarissa ja kännykkä vievät valtavan osan ajastamme. Harvemmin tulee pysähdyttyä miettimään, mihin kaikki […]

08/04/16 - Kuinka epäonnistuimme pyramidin rakentamisessa

Mikä on toimiva pyramidihuijaus? Charles Ponzi, WinCapita sekä Full Tilt Poker. Siinä on lyhyt, mutta komea listaus huijareista, jotka ovat onnistuneet, ainakin lyhyen aikaa, myymään omistajilleen jotain, mitä ei todellisuudessa ole edes olemassa. Oma mielipiteeni on, että tämähän on nerokasta. Tyhjän ilman myymistä voidaan pienien kulujen vuoksi pitää kannattavana* pitkän aikavälin sijoituksena, jossa riskit pysyvät […]

07/02/16 - Tamadon asuntosijoittamisen salat

Tunnetusti asiapitoisena miehenä en jauha turhanpäiväistä, joten tämäkin blogikirjoitus tulee olemaan silkkaa asiaa. Tämä varmasti harmillista niille, jotka satukirjoista pitävät. Fakta on kuitenkin aina faktaa ja minusta arvokkaampaa kuin fiktio, joten jatkan samalla linjalla. Viime blogikirjoituksessani kerroin asuntosijoittamisesta yleisellä tasolla, joten ajattelin tällä kertaa syventyä aiheeseen paljastamalla Tamadon sijoittamisen rautaesiripun takaisia salaisuuksia asuntosijoittamisesta. Aloitan kuitenkin […]