Eipä osattu vielä 2.7.2013 aavistaa, millainen seikkailu olisi edessä. Eikä meillä rehellisesti sanottuna ollut hirveästi hajua siitä, mitä yrityksen pyörittäminen käytännössä tarkoittaa. Joka tapauksessa tuon päivämäärän viereen ollaan lyöty nimmarit nimenselvennöksineen Patentti- ja rekisterihallitukselle menneeseen Tamadon perustamissopimukseen – kuten yllä näkyy. Vaikka Renén nimeä ei perustamispapereissa näy, on hän ollut mukana heti alusta lähtien eli joulukuusta 2013.
Tänään 2.7.2017 Pöllö siis täyttää neljä vuotta. Tässä blogissa luvassa monenkirjavia ajatuksia tähänastisesta matkasta sekä muutamia tosielämän vinkkejä saman mielisille seikkailijoille.
Jotenkin yrityksen perustamisesta tulee mieleen loistelias ja etukäteen suunniteltu happening, jossa hyvin rakennettua perustamispuhetta ylistetään raikuvin aplodein samppanjalasien kilistessä. Nimet kirjoitetaan kalliilla kuulakärkikynillä. Pukumiehet kättelevät toisiaan. Juhlat alkavat ja huominen on vasta huomenna.
En tiedä mistä moinen mielikuva, mutta se on melko kaukana Tamadon ensihetkistä. Muistaakseni ne menivät jotakuinkin näin: Olimme netistä selvittäneen, mitä papereita PRH:lle pitää lähettää ja kokoontuneet meidän silloiseen pieneen kaksioon Töölöön. Todennäköisesti oltiin verkkareissa ja juotiin kaljaa. En tarkkaan muista. Pukuja meillä ei ainakaan ollut. Ja nykyisiä kokoontumisia kun miettii, on verkkarit+olut -yhdistelmä ollut jo tuolloin hyvin mahdollinen. Ensimmäisen tulikasteen paperisotaan saaneena ja nimet yllä näkyville viivoille opiskelijoiden rekrytapahtumasta hamstratuilla kynillä kirjoittaneena varmaankin totesimme perisuomalaisten miesten tyyliin: ”Noni – mitäs sitte?” Bileitä ei pidetty. En edes muista kenelle kaikille kerroimme koko asiasta. Ehkä vanhemmille, joiden reaktiot ovat vuosien varrella varmaankin vaihdelleet kauhun ja pienen ylpeyden välimaastossa. Joka tapauksessa ainoa todiste koko hetkestä on tuo paperi, joka koukeroisine signeerauksineen pölyttyy 1,00 € kustantaneessa mustassa mapissa.
Se siis niistä perustamiskarkeloista…
Jälkeenpäin ajateltuna perustamista olisi voinut juhlistaakin. Tilastojen valossa iso osa firmoista lopettaa tai menee konkkaan ensimmäisten toimintavuosiensa aikana. Tämän olemme siis jo selvittäneet. Mutta mitä olisimme perustamisen yhteydessä oikeastaan sitten juhlistaneet? Ideaa, joka sillä hetkellä oli vielä hajautettuna meidän kunkin aivoihin? Vai sitä yhtä paperia, jossa kerrotaan, että tällainen firma on nyt perustettu? Tähän pieneen paradoksiin liittyy yksi tärkeimmistä huomioistamme matkan varrelta: sanoista teoiksi on melkoinen matka.
Tapa, jolla sijoittamista teemme, ei ole millään tavalla uniikki. Päinvastoin. Kuka tahansa – ja oikeasti tarkoitan ihan kuka tahansa – voi oppia asuntosijoittamisen periaatteet. Näiden periaatteiden varaan rakentaminen ja sen ”perusduunin” tekeminen tuottavat leijonanosan lopputuloksesta. Painotan nyt voimakkaasti sanaa tekeminen. Tekeminen saa asioita aikaan. Puhuminen harvemmin.
Tekeminen itseisarvona taas on naurettava. Tiedät varmaan itsekin, miten voit olla kyllä tehokas, mutta et saa mitään järkevää aikaan. Tehdään siis asioita, jotka eivät vie lähemmäs haluttua lopputulosta. Pööpöillään ja ollaan kiireisiä. Nykyaikana on cool olla kiireinen. Minusta on cool, jos jollain on aikaa. Pitäisi tehdä vähemmän asioita, mutta niitä vähäisiä asioita kunnolla. Ei paljon asioita ja jokaista pintaraapaisten.
Mistä sitten tietää, mitä asioita pitäisi tehdä? Tässä auttaa selkeä tavoite. Meillä se on 10 asuntoa sijoitussalkussa vuonna 2020. Tämä tavoite on julistettu vuonna 2015 eli nyt on kaksi vuotta tekemistä takana. Tekeminen on tällä hetkellä siinä tilanteessa, että asuntoja on salkussa seitsemän – olemme siis tahdissa edellä. Muutamalla lauseella kuvattuna tämän tavoitteen asettaminen ja saavuttaminen vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta alla oleva kuva ilmentää todellisuutta paremmin.
Kuvitellaan esimerkinomaisesti, että molemmissa kuvissa tuo maalilippu eli tavoite olisi sama. Luulet, että luvassa on pieni ylämäki tyylikkäällä polkupyörälläsi. Todellisuudessa pyörästäsi voi olla haittaa esimerkiksi kuvan vesistöä ylittäessä. Selkeä lippu mielessäsi sinun on huomattavasti helpompi tehdä matkan varrella päätöksiä ja selviytyä: Tarvitaanko nyt polkupyörää? Miksemme käyttäisi venettä? Ei he**etti ei minulla ole kiipeilyvarusteita. Miksi täällä on kiviä ja miten niistä selviää? Kukaan ei kertonut, että täällä sataa. Missähän se lippu edes on, kun ei sitä näy?
Näiden kivien, sateiden, mäkien, tikapuiden ynnä muiden määrä on ennalta-arvaamaton ja runsas. Tämä on yksi asia, jota emme osanneet aloittaessamme odottaa. Kuitenkin, selkeä määränpää on auttanut matkan varrella, kun pyöräilyshortsien sijaan aamulla onkin uskaltanut laittaa kiipeilyvaljaat päälle. Tässä vielä huomiona, että yhtä tärkeää (ellei tärkeämpää), on tietää mitä ei tehdä. Tämä jää usein ns. strategisessa ajattelussa huomiomatta. Jos siis tarvitaan valjaat, jätä se polkupyörä kotiin – se ei vie perille eikä polkeminen onnistu kallion seinämällä. Suurempi kuin -merkeillä kiteytettynä tämä ajatus: 1. tekeminen > puhuminen 2. karsitusti ja kunnolla oikeita asioita > paljon kaikkea.
Mainitsin jo, ettei meillä hirveästi ollut tietoa siitä, mihin olimme lähtemässä. Olemme kuitenkin seikkailullamme huomanneet, että pienestäkin kokemuksesta on hyötyä ja asioiden tuominen Tamadoon esimerkiksi koulun opeista tai toisista töistä on arvokasta. Ei tarvitse aina aloittaa nollasta. Eikä tehdä samoja virheitä, jotka joku muu tai itse on joskus tehnyt. Liikaa ei kuitenkaan saa kopioida, onhan lopputuloskin silloin vain kopio. Hyvien juttujen poiminen ja niiden käyttö oikeissa tilanteissa ovat kuitenkin kallisarvoisia. Ja hyviä juttuja voi poimia vain, jos pitää silmät ja korvat auki – on siis valmis oppimaan jokaisella hetkellä. Jokainen ihminen on sinua parempi jossain asiassa. Tämä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden oppimiseen.
Seuraava pointti liittyy läheisesti edellä mainittuun seikkaan: Ei pidä pelätä pyytää apua. Tutuilta tai tuntemattomilta. Yleensä, jos ihminen huomaa, että toinen on valmis häntä aidosti kuuntelemaan ja arvostaa hänen näkemyksiään, voi apua irrota kosolti. Parhaassa tapauksessa ilmaiseksi, kaljapalkalla tai vaihdantatalouden periaatteita noudattaen (muista, että sinäkin osaat jotain paremmin kuin kaverisi!). Olemme reissullamme saaneet valtavasti apua erilaisilta ihmisiltä: sukulaisilta, kavereilta, tuttujen tutuilta, tuntemattomilta ja niin edelleen. Ja olen täysin varma, että emme ole hyödyntäneet koko ”auttamispotentiaalia”, mitä saatavillamme olisi. Tämän kun muistaisi pitää mielessä lopun elämäänsä…
Sitten hieman poleeminen mietelause. Pienet resurssit (aika ja raha) voivat toimia äärimmäisenä avuna. Voi kuulostaa tärähtäneeltä, mutta näin me sen näemme. Väitänkö, etten ottaisi vastaan loputonta rahamäärää tai rajattomia työtunteja? En. Ajatuksen ydin on siinä, että pienillä voimavaroilla on väistämättä keskityttävä toteuttamaan tehokkaasti asioita, jotka todella vievät eteenpäin. Muuhun kun ei yksinkertaisesti ole varaa. Tätä nolla- tai lähes-nolla-budjetilla tehtyä duunia on jonkun verran takana. Uskon, että ajattelutapa myös juurtuu kulttuuriin (en tiedä voiko neljän verkkarisankarin firmassa puhua kulttuurista). Tällä tarkoitan joka tapauksessa sitä, että jos ja kun kasvamme, leimaa säästeliäs ja resurssiviisas harkinta myös budjettiemme siirtyessä tarhan hiekkalaatikolta eskarin kiipeilytelineisiin.
Joka päiväiseen tekemiseen liittyen vielä muutama tuuma: 1) Kommunikaatio on avainasemassa 2) Kalja on lähes yhtä tärkeässä asemassa kuin kommunikaatio. Avataan näitä hieman. Jokaisella meillä neljällä on tällä hetkellä elämässä ”päällä” Tamadon lisäksi A) Muut työt B) Muut työt + opiskelut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että me emme näe päivittäin kuten normaaleissa töissä. Tämä vähentää luonnollista kommunikointia (mieti niitä käytävällä huikkauksia, kahvitaukorupatteluja, lounaskeskusteluja ja aamupalavereita). Neljä ihmistä ei kuitenkaan voi hoitaa yritystä ilman tietoa toisten tekemisistä. Tässäkin ajan puute on saanut meidän ratkaisemaan kommunikaatiohaasteen omasta mielestämme melko fiksusti. Joka keskiviikkoilta tapaamme noin tunnin verran. Emme pidä yhtäkään PowerPoint-esitystä. Kukaan ei katso läppäriä. Emme näe Exceliä. Ei yhtäkään paperia. Ei kynää. Ei HDMI-piuhaa. Eikä kahvia. Aikaisemmin juttelimme tunnin istuen ennen sulisvuoroa (loistava idea yhdistää tapaamiset urheiluun – suosittelen!). Nyt kun Nicholas on reissussa Aasiassa, olemme vaihtaneet tapaamiset kävelyyn mallia tres amigos.
Mistä sitten puhumme? Tapaamisissa yleensä kertaamme melko kaavamaisesti eri asioiden tilanteita, teemme päätöksiä ja sovimme seuraavista askeleista. Päätöksiä ja seuraavia askeleita sitten toteutetaan ja jälleen viikon päästä rundi tehdään alusta. Luonnollisesti dataa, dokumentteja ja tietoa kertyy paljon meilläkin. Eivätkä kaikki asiat voi odottaa aina keskiviikkoiltaan. Näiden hoitamiseen meillä on käytössä muutama työkalu, jotka kaikki ovat ilmaisia: Dropbox, Slack ja Trello. Jos et ole tutustunut, suosittelen kurkkaamaan. Lyhyesti jokaisesta näistä pari sanaa joka tapauksessa. Kaikki dokumenttimme ovat Dropboxissa, josta otamme varmuuskopioita. Tämä mahdollistaa pääsyn tärkeisiin tiedostoihin mistä ja milloin vain. Slack on kommunikaatiosovellus, joka on korvannut meidän sisäisen sähköpostin piirun vajaa 100 prosenttisesti. Täällä tapahtuu suurin osa kommunikaatiostamme. Trello taas on projektinhallintaan hyvä visuaalinen työkalu, jolla asiat pysyvät raiteillaan ja tekeminen keskittyy prioriteettilistan kärjessä lymyäviin tehtäviin. Näistä työkaluista ovat fiksummat ihmiset kirjoittaneet miljoonia artikkeleita ja blogipostauksia. Sieltä siis ideoita metsästämään ja meille vinkkaamaan, jos joku must-have-juttu tulee kohdalle. Teknologia ei kuitenkaan saa taas kerran olla päämäärä vaan keino. En siis tarvitse äppiä kissavideoiden luokitteluun, mutta jos löydät jotain, millä ostaa halvemmalla asuntoja niin ole yhteydessä!
Nyt viimein siihen kaljaan. Kaljan voi tässä yhteydessä kuvitella hieman laajempana käsitteenä kuin pelkkänä oluena. Jos ei vielä ole sinulle asti välittynyt, on tämä meidän tekeminen asiallista, mutta sangen rentoa. Keskitytään olennaiseen, mutta ei puristeta liikaa. Miksei voi juoda kaljaa samalla kun suunnittelee? Tai miksei voi välillä lomailla yhdessä? Tai miksei voi pitää niitä verkkareita puvun sijaan, jos siltä tuntuu? Erilaista ajattelua ja uusia ideoita nousee usein muutaman neuvoa-antavan tiimellyksessä. Parhaassa tapauksessa ollaan jossain tuntemattomammassa ympäristössä kuin siellä maanantaiaamun viikkopalaverissa, joka on viisi ja puoli vuotta pidetty siinä samassa neukkarissa. Jos siis haluat uusia villejä ideoita ja tuoretta näkökulmaa, suuntaa mieluummin muutamalle Maximatorille Nizzaan kuin Juhla Mokalle vaaleaan neukkariisi.
Aito keskustelu on nykyaikana minun mielestäni aliarvostettua. Puhumalla toistat vain niitä asioita, jotka jo tiedät. Kuuntelemalla saatat oppia jotain uutta. Kaljan avulla voitte yhdessä jalostaa näistä ajatuksista ideoita, joita oikeasti toteuttaa. Niin Tamadokin sai alkunsa.
Tässä hajanaisessa tajunnanvirtaa sisältävässä blogitekstissä siis meidän yhteisiä mietteitä menneiltä vuosilta minun sulkakynän kautta sinulle välitettyinä. Toivon, että olet viihtynyt sekä tämän tekstin että meidän asuntosijoitusseikkalumme äärellä. Tämä seikkailuhan on vasta kunnolla alkanut…
Neljää mennyttä vuotta pilke silmäkulmassa muistellen,
Tuomas