28/10/14 - Tamado & pöllö

Moro!

Blogimme edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, joten oli pakko altistaa tietokoneeni näppäimistö hitaalle, mutta tehokkaalle kaksisormijärjestelmälle. Olemme saaneet paljon kyselyitä teiltä firmamme nimen ja logon alkuperästä, joten aionkin tässä kirjoituksessa päästää teidät pois piinastanne ja kertoa, kuinka päädyimme nimeen Tamado sekä sen päällä nököttävään pikku pöllöön.

Firmamme on siis perustettu virallisesti heinäkuussa 2013, mutta firman syntytarina alkoi jo varhain samana keväänä. En tiedä kuinka yleinen ongelma firman nimen keksiminen on, mutta meille se tuotti aluksi uskomattoman paljon päänvaivaa. Olimme kuitenkin heti alkuun varmoja väreistä, joita haluamme käyttää firmaamme liittyen. Musta ja valkoinen = selkeyttä ja uskottavuutta, kun taas turkoosi = nuoruutta ja intoa.

Itse nimi olikin sitten aivan toinen juttu. Käänsimme kaikenlaisia sijoittamiseen ja rahaan liittyviä sanoja latinaksi, jotta saisimme nimestämme jotenkin tyylikkäämmän sekä uskottavamman. Tätä nettisanakirjojen pyörittelyä jatkui varmaankin kuukauden verran ennen kuin tajusimme, että etsimme nimeä aivan väärästä paikasta, vaikka se oli neniemme edessä koko ajan. Tamado on meidän oma firma, joten sehän oli nimettävä meidän omien nimiemme mukaan! Pelkkä kolmikirjaiminen nimi ei tuntunut kuitenkaan hyvältä, joten Onnenpyörän hengessä ”ostimme” myös kolme vokaalia. Näin päädyttiin pyörittelemään kolmea tavua, joista loppujen lopuksi saatiin syntymään hyvinkin suunmukainen nimi: Tamado.

Itse logosta halusimme mahdollisimman selkeän ja mielessä olikin logo, joka olisi vain firmamme nimi selkeällä fontilla. Päädyimmekin nopeasti nykyiseen fonttiin, mutta jotain uupui. Kun aloitin nettisivujemme suunnittelun niiden toteuttajan Larin kanssa, selvisi nopeasti, että tarvitsemme tekstilogolle tukea. Lari sanoi, että sanasta Tamado hänelle tulee mieleen vihainen, tuuheakulmakarvainen aasialaismies, joka huutaa TA-MA-DO! Ymmärsin mitä Lari tarkoitti, mutta en oikein nähnyt firmamme logossa vihaista, tuuheita kulmakarvoja omaavaa aasialaismiestä. Jätin kuitenkin ajatuksen hautumaan enkä tyrmännyt sitä heti suoralta kädeltä.

Ensimmäiset hahmotelmat pöllöstä. Larin apu tuli tarpeeseen!

Ensimmäiset hahmotelmat pöllöstä. Larin apu tuli tarpeeseen!

Seuraavan kerran Larin tavatessani juttelimme firmamme sijoittamisfilosofiasta ja silloin kuin tyhjästä pamahti mieleen pöllö. Osakesijoittamisfilosofiassamme sijoitamme pörssissä varsin korkealle hinnoiteltuihin laatuyhtiöihin vasta silloin, kun markkinat yleisesti sakkaavat tai kun yksittäisen yhtiön tulevaisuuden näkymät vaikuttavat hetkellisesti synkemmiltä. Tämä liittyy pöllöön tietysti siten, että nekin metsästävät öisin. Te, joille homma ei nyt oikein avaudu, niin metsästäminen = ostaminen ja markkinoiden sakkaaminen tai yksittäisen yhtiön synkät tulevaisuuden näkymät = yö. Pöllö tuntui muutenkin erittäin hyvältä, sillä mielletäänhän pöllö yleisesti varsin viisaaksi eläimeksi. Toisaalta pöllöä pidetään symboliikassa kuoleman tai paholaisen lintuna. Sijoittamistakin saatetaan pitää pelottavana asiana, mutta myös viisaana tekona, joten pöllö sopi logoomme kuin nyrkki silmään.

Logomme fontti oli selvillä, mutta pöllön yhdistäminen siihen olikin eri juttu. Koska kukaan meistä Tamadossa ei omannut know-howta pöllön henkiin herättämiseksi, turvauduimme taas Lariin.

vedoksia1vedoksia2

Lari loihtikin meille paremman pöllön kuin osasimme kuvitella. Vaikka halusimme pöllön, emme halunneet siitä vanhan näköistä – olemmehan itse vielä nuoria. Pöllö ei myöskään saanut näyttää siltä kuoleman tai paholaisen linnulta. Pöllöstä tulikin pöllöksi tunnistettava hahmo, joka ei näytä olevan vielä elämänsä ehtoopuolella eikä enää untuvikkokaan. Larille siis vielä kerran kiitokset logomme luomisesta!

tamado_logo

Toivottavasti te, jotka olette menettäneet yöunenne miettiessänne, mistä firmamme nimi tulee tai miksi logossamme on juuri pöllö, saitte vastauksenne.

Aikaasi silmittömästi hyväksikäyttäen, Jaska.