Ensimmäisessä asunnossa Kotkassa
Todenteolla Tamadon sijoitustoiminta starttasi vasta vuoden 2014 puolella, kun aloimme etsiä salkkumme ensimmäistä asuntosijoituskohdetta. Päätöksenteossa oli kaksi melko suurta rajoittavaa tekijää: 1. omien taskujemme hyvin rajallinen syvyys 2. pankkien haluttomuus rahoittaa aloittelevia yrittäjänalkuja vailla track recordia. Muutamat pankkineuvottelut olivatkin lähempänä tilannekomiikkaa kuin vakavaa keskustelua. Näin jälkikäteen muistelleen olisi peiliinkatsomisen paikkaa ollut sekä meillä että pankkivirkailijoilla – niin surkeasti asioita hoidettiin puolin ja toisin.
Emme kuitenkaan lannistuneet ja lopulta saimme palaset loksahtamaan ensimmäisen kerran kohdalleen, kun sopiva asunto löytyi Kotkan keskustasta, Danske suostui rahoittajaksemme ja meidän neljän varat riittivät omarahoitusosuuden kattamiseen. Kaupanteko oli tietysti jännittävä kokemus, mutta itselleni on jäänyt painuvammin mieleen se hetki, kun kävimme kaikki neljä paikan päällä Kotkassa tarkastamassa asunnon. Samalla kertaa pääsimme tai jouduimme vinguttamaan ensimmäistä kertaa firman Visaa, kun teimme paikallisessa Robin Hoodissa pieniä tarvikeostoja asuntoon, jotta tulevalla vuokralaisella olisi paremmat oltavat.
En usko, että kukaan meistä neljästä vielä tuolloin tajusi, millaiseen seikkailuun tämä ensimmäinen asunto meidät vielä sinkoaisi. Peli oli avattu. Ja mikä hienointa, olimme tehneet sen täysin omin voimin. Olimme ylpeitä saavutuksestamme.
Auditoriossa Kaisaniemessä
Koska tiedonjano Tamadon alkuvaiheessa oli valtavaa, yritimme oppia asuntosijoittamisesta mahdollisimman paljon. Huvittavana yksityiskohtana muistan olleeni meistä neljästä ainoa, joka pääsi paikan päälle Suomen Vuokranantajat ry:n järjestämään ilmaiseen koulutustilaisuuteen Helsingin Yliopiston auditorioon huhtikuussa 2014. Tätä tekstiä krijoittaessani löysin omat muistiinpanoni, jotka alla juuri siinä muodossa, kuin ne olen kirjoittanut tilaisuuden jälkeen Renélle, Jaskalle ja Nicholakselle:
“Olin ylivoimaisesti nuorin paikallaolijoista, joita oli varmaan 200-250. Suurin osa eläkkeellä olevia 60-80 vuotiaita, muutamia 40-50 vuotiaita ja pari hassua nuorempaa. Sukupuoli jakauma meni yllättävän tasan. Tilaisuus oli erittäin hyvä, siellä puhu kaksi lakimiestä. Jengi esitti kysymyksiä ja ne osas kyllä vastata. Aihe oli ”Vuokrauksen aikajana” ja käytiin läpi kaikki kohdat vuokran suuruuden määrittämisestä vuokrasopimuksen irtisanomiseen. Mulla on kotona sellanen esite, jossa on todella hyvää tietoa aiheesta ja koko yhdistyksestä. Ainakin Kylie ja Jaska saa lukea sen läpi.
Tää tilaisuus oli täysin sama kuin se, joka järjestettiin viime viikolla. Ei siis ollut mikään jatko-osa. Osa asiasta oli sellasta, mitä jo tiedetään, mutta paljon tuli myös uutta. Mun mielestä meidän kannattaa ehdottomasti liittyä Suomen Vuokranantajat ry:seen, viimeistään sitten kun on toinen asunto omistuksessa.”
Kuten jo tuolloin, törmäämme edelleen hassuihin tilanteisiin asuntoja ostaessamme, sillä emme ole stereotyyppinen suomalainen asuntosijoittaja. Suurimpana tekijänä on tietysti nuori ikämme. Olenpa kerran kaupanteon yhteydessä kuullut tämänkin: “Ai te olette näin nuoria! Jos olisimme tienneet, olisimme myyneet asunnon halvemmalla!” Asuntokaupassa ei ikinä pidä aliarvioida tunteiden merkitystä…
Ympäri Etelä-Suomea
Kesän ja loppuvuoden 2014 aikana lähipiirimme alkoi kysellä, mitä oikein teemme ja selityksen kuultuaan osoittivat kiinnostuksensa lähteä mukaan yhtiön toimintaan. Meillä ei tietenkään ollut minkäänlaista ehdotusta siitä, miten asian voisi hoitaa fiksusisti – olihan Tamado perustettu vain henkilökohtaisen varallisuutemme kasvattamiseen sivutoimisesti.
Tajusimme myös, että omia taskujamme kaivamalla varallisuusmassan kasvuvauhti on melko maltillinen, vaikka säästäisimme jokaisen ylimääräisen pennin. Tasesidonnaisessa bisneksessä lumipallo pitää saada pyörimään mahdollisimman varhain, kun toiminta aloitetaan kirjaimellisesti nollasta. Kotkan asunnon myötä olimme päässeet n. 50 000 euroon, mutta seuraavan asunnon ostoa olisimme saaneet omien lompakkojemme varassa odottaa melko pitkään.
Käännekohta Tamadon historiassa siis tapahtui, kun aloimme selvittää, miten voisimme ottaa mukaan puhtaita sijoittajia. Juttelimme verottajalle, muutamalle lakimiehelle, yrityskummille, selvitimme optioita, osakkeiden vestingiä, hybridilainoja, bondeja, eri osakesarjoja, vaihtovelkakirjalainoja, palkanmaksun järkevyyttä jne. Selvitystyö oli melko uuvuttavaa emmekä löytäneet suoraan toista yritystä, joka olisi tehnyt saman kuin meillä oli mielessä. Sijoitusrahastoja kyllä on, mutta “normaalia osakeyhtiötä” tähän tarkoitukseen perustettuna ei tuntunut tulevan vastaan.
Lopulta meidän tilanteeseemme ja tavoitteisiimme sopivimmalta vaihtoehdolta tuntui osakepohjainen sijoitusinstrumentti sijoittajille ja palkitsemismalli myös meille neljälle. Työstimme varmaankin satoja tunteja osakassopimusta, josta halusimme heti alkuun luoda sellaisen, että se kestää tulevinakin vuosina ilman suurempia muutoksia ja on reilu kaikkia osapuolia kohtaan.
Samalla kun raamit uusien sijoittajien mukaan ottamiselle alkoivat muodostua, alkoi sukulaisten ja lähimpien tuttavien tapaaminen lähinnä ympäri Etelä-Suomea. En tarkalleen muista, millaisella viestillä olemme ensimmäisiä sijoittajia lähestyneet, mutta kourallinen rohkeimpia lupasi sijoittaa omalla työllään ansaitsemiaan rahoja yhtiöömme, kun päätös ensimmäisestä ulkopuolisille suunnatusta osakeannista tehtiin joulukuussa 2014.
Saimme annissa kasaan reilu 30 000 euroa, joka tuntui uskomattomalta. Samalla velvollisuudentunne alkoi kolkuttaa takaraivossa: jokaisesta eurosta tulisi pitää vähintäänkin yhtä hyvää huolta kuin omastaan.
Kaksiossa Töölössä
Osakeannista kerätyillä varoilla pääsimme tekemään historiamme toisen asuntosijoituksen Nummelasta. Omistamme kyseisen asunnon edelleen, vaikka sen kanssa onkin ollut muutamia haasteita. Asunnon oston seurauksena taseemme pomppasi ensimmäistä kertaa kuusinumeroiseksi.
Asuntosalkun kasvattamisen ohella uudet sijoittajat loivat meille uuden tilanteen, kun päätimme, että heidät pidetään yhtiön kehityksestä kartalla erittäin läpinäkyvästi. Vuoden 2015 keväällä edessämme oli yhtiökokous, johon teimme ehkä hieman turhankin pieteetillä valmistelut corporate governance -näkökulmasta. Niin sanottujen paperihommien pitäminen kunnossa jatkuvasti on kuitenkin osoittautunut oikeaksi lähestymistavaksi.
Ensimmäinen isomman porukan yhtiökokous pidettiin kotonamme Töölössä. Ilmoittautumisten kautta sohvallemme istahti meidän neljän lisäksi kuusi sijoittajaosakasta. Myöhemmin lanseerattavan “Pöllöjengin” osakasvahvuus tilaisuudessa oli siis tasan 10. Mainittakoon, että kolme näistä kuudesta sijoittajasta edustivat meidän neljän lähisukua, jotka varmaankin ainakin osittain olivat kannatusmielessä mukana.
Olimme tehneet hienon PowerPoint-esityksen, jota kävimme asiallisesti läpi käytetystä 100 euroa maksaneesta taulutelkkaristamme. Luonnollisesti olimme varanneet osallistujille myös hieman purtavaa niissä rajoissa, mitä budjetti salli. Jälkikäteen sanottakoon, että budjetti ei sallinut juuri mitään. Joka tapauksessa selvisimme kunnialla ensimmäisestä tulikasteesta ja tiukoista kysymyksistä.
Tuomas